Oltiin siskon kanssa tädin ja hänen miehensä vieraina Pohjanmaalla - kuin piispat pappilassa. Tervetullut irtiotto arjesta meille molemmille. En pistänyt yhtään hanttiin, kun sain vain olla ja levätä läsnäolevassa hetkessä. Jopa kiukkuiset hyttyset ja naapurin aromirikas sikala tukivat hetkessä elämisen harjoitusta.

Nautimme luonnosta ja hiljaisuudesta läsnäolevassa hetkessä, ruokailimme ja keskustelimme läsnäolevassa hetkessä - silloinkin, kun sukuun liittyvistä muistoista puhuttiin - ja nukuin kuin tukki heräämättä tyypilliseen aamuyön huolehtimiseen ja alakuloon. Koin oloni levolliseksi ja turvalliseksi, tässä ja nyt. Tuo virtaava hyvänolon tunne on seurannut minua myös kotiin, pahvilaatikoiden ja muuton odotuksen mylläkkään, joka on viime aikoina pitänyt mieltä kaoottisena ja tuottanut ahdistusta sekä ylläpitänyt Pojan kuolemasta kumpuavaa kipua lähes ylivoimaiselta tuntuneena kannettavana.

Läsnäolon voimaa koen  myös omien vanhempieni luona käydessä. Vanheneminen - sen näkeminen ja nyt jo omankin kokeminen - tuovat elämän rajallisuuden tosiasian lähelle, ja vaikka se surettaa, se ei ahdista. Ehkä Pojan kuolema on vaikuttanut tähän osaltaan - osittain siksi, että lohdutan itseäni ajattelemalla pääseväni hänen luokseen, kun on aika ja osittain siksi, että kuolema on koskettanut minua jo äärimmäisen rajulla tavalla. Levollisuutta tuo myös se kokemus - joka minulla on ollut myös ystäväni kuoleman jälkeen jo yli 20 vuotta - että tärkein, Rakkaus, ei kuole, ja se pitää yllä yhteyden tunnetta vainajaan. Ystäväni  rakkaus on yhä minussa, poikani rakkaus on yhä minussa - kuinka voisin olla onneton tai ahdistunut?  Surun kanssa voin tehdä sinunkaupat, onnettomuuden ja ahdistuksen kanssa en.

Toinen sisaristani kysyi taannoin, kun minulla oli levollinen ja tuskaton olo, kuinka se on mahdollista - kuinka oikein selviän. Pilkoimme parhaillaan kasviksia, ja vastasin, että keskittymällä tähän hetkeen. Tässä on tomaatti ja pilkon sitä nyt. Nyt tartun kurkkuun ja keskityn viipaloimaan sitä. Niin kauan kuin kykenen palauttamaan ajatukseni tai tietoisuuteni käsillä olevaan hetkeen, minä selviän. Mihin ihminen keskittyy, se vahvistuu, olen usein kuullut sanottavan.

Juuri nyt keskityn kiitollisuuteen  sukulaisista, ystävistä, elämästäni ja lasteni elämistä - yhdestä jo päättyneestä ja kahdesta yhä jatkuvasta. Pakkaamisen, mattojen pesun ja siivoamisen ohella. Tässä ja nyt.