No kyllä se aurinko NYT paistaa!

Kun poljin pitkän taipaleen ensin mummolaan ja sieltä Paltaniemelle Lomamiehen tulevalle hautapaikalle, vettä tuli kuin aisaa(aisaa? aisaa!?! mistä tuo sanonta oikein tulee?). Hautausmaalla vesisde muuttui rakeiden ja rännän risteytykseksi muuttuen taas hetken päästä tolkuttomaksi sateeksi. Ottaen huomioon, etten ole liikkunut  yli kolmeen viikkoon kuin kasassa raahustamalla lyhyitä matkoja kaupungilla, pyöräily itsessään olisi ollut jo riittävä voimainponnistus.

Siinä sadepilvi-imurina pyöräillessäni ja välillä asennellessani jarruvaijeria paikoilleen - tarpeetonta lienee mainita, että jarruvaijerin irtoaminen kruunasi pikanttina lisänä pyöräretkeni - mietin, miksi itse Luontokin v******ee minulle. Eikö mikään riitä? Pitääkö minut murtaa kaikin mahdollisin tavoin? Kehittelin erilaisiin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin perustuvia teorioita siitä, MIKSI JUURI MINÄ?!? Jos tämä ja kaikki elämässäni kokemani on jotain rangaistusta siitä, että olen paska ihminen, niin eikö tähän kaikkeen kärsimykseen ja koettelemukseen pitäisi kuitenkin olla jo vähän enemmän paska? Vahingoniloisena totesin Luonnolle, ettei se sentään päihittänyt minua 6-0, vaan 6-1, sillä olin jokseenkin asiallisesti pukeutunut suht. vedenpitäviin tamineisiin kenkiä lukuunottamatta. Mitenkäs nyt suu pannaan?  kyselin Luonnolta. Kyllä nyt mahtaa harmittaa, hähäh!

Päädyin pohdinnoissani lopulta sielunvaellusoppiin, koska en suostunut uskomaan, että olisin ansainnut kaiken tämän. "Kaikki" sisältää koko tähän astisen elämäni surkeudet ja nyt fokusoidaan sataprosenttisesti vesilasin tyhjään osaan - tai mahdollisesti sellaiseen osaan, jossa on esim. parasta-ennen-päiväyksen ohittanutta kalanmaksaöljyä. Tässä se tulee  - kaikille teille, jotka ette itse ole tätä keksineet: olen ollut edellisessä elämässäni Hitler. Tai Mussolini. Tai Stalin. Luultavasti kaikkia kolmea. Koska aikaa ei jonkun teorian mukaan ole, pikku päällekkäisyydet ovat sivuseikka. Asiastani olen varma - tai ainakin olin sateen piiskatessa muunmuassa kasvojani ja veden pursuillessa nyt entisten lempikenkieni liitoksista.

Yhtäkkiä tulin ajatelleeksi Lomamiestä ja kaikkia niitä(muilta opittuja)viisauksia, joita käytin hänen vaikeimpien vaiheidensa aikana auttaakseni häntä kohtaamaan elämää ja eheytymään. Kaikkea, mitä opetin, jouduin samaan aikaan opiskelemaan itse. Esim. kärsivällisyys on niitä ominaisuuksia, joita haltijatarkummini ei todellakaan muistanut mainita kehtoni ääressä - jos siinä aadeehoodeeltään on ylipäänsä ehtinyt viivähtää. Väistämättömän - kuten kulloinkin vallitseva säätilan - hyväksyminen ei myöskään juolahtanut kyseisen misukan mieleen, ehei! Niitä taitoja olen saanut opetella Pojan ja Tytärten kanssa yhdessä. Kaikki mitä kyseisistä ja monista muista asioista on pintaan edes hetkellisesti tarttunut, on äärimmäisen kovan työn tulosta. Lukekaa huuliltani: T-Y-Ö-N.

Työ kantoi hedelmää ainakin sitä kautta, että lapseni ovat vuosien mittaan muistuttaneet minua opettamistani asioista, aina kuin ne itse olen unohtanut. Voin kertoa, ettei kyse ole yhdestä eikä kahdesta kerrasta. Lomamies piti jopa kunnon luentoja käsittelemistäni aiheista - eikä aina vain noissa tilanteissa, vaan pelkästä filosoimisen ilosta - rikastuttaen niitä omilla oivalluksillaan ja ajatuksillaan. Tänään, sadetta ja kohtuutonta kohtaloani kiroillessani, kuulin Lomamiehen lempeän miehekkään äänen viereltäni: "Äiti, sehän on vain vettä. Pelkkää vettä". Ja niinhän se olikin.

Muistin, kuinka Lomamies joutui viime kesänä serkkunsa kanssa ukkosmyrskyn yllättämäksi uintiretkellä. Serkulta paloivat käämit, mutta Lomamies oli rauhallisesti esittänyt apuun hälytetylle enolle mitä moninaisempia ja toimimattomampia ehdotuksia kahden pyörän kuljetukseen. Avainsana tässä ei ole toimimattomuus, vaan rauhallisuus.

Vaikka murheisiinsa murtuikin, Lomamies oppi elämänsä aikana paljon ja eli oppimaansa parhaansa mukaan todeksi. Ei kaikista voi sanoa samaa, vaan monet meistä jäävät naurettavienkin keskeneräisyyksiensä uhreiksi. Toivon, etten olisi yksi niistä, vaan jaksaisin opiskella opettamaani yhtä tunnollisesti, kuin mitä Lomamies teki.