Pikkupoikana - ja vähän isompanakin - Lomamiehellä oli tapana pistää sanojen eteen"epä"-liite silloin, kun hän tarkoitti minkä tahansa asian vastakohtaa. Se ei ollut mitenkään leikkimielistä, vaan hän tuntui hyvin pienestä pitäen "ajattelevan englanniksi", kuten hän joskus myöhemmin mainitsi usein tekevänsä. Otsikon sana on tosin minun muotoilemani, mutta se juolahti mileeni, kun muistin tuon poikani tavan.

Yhtä lailla kuin Poika eli elämänsä raittiina, hän eli sen pasifistina - ei mitenkään hyvän hvyvyyttään, vaan - kuten jo olen aiemmin maininnut - siksi, että uskoi voivansa tappaa eikä pitänyt muita itseään kummempina ihmisinä. Hän ei tosin uskonut haluavansa koskaan tappaa ketään "isänmaan puolesta", vaan henkilökohtaisista syistä, raivon vallassa. Kiusaaminen ja kiusaajat pysyivät lopullisena uhkana Pojan elämässä.

Siviilipalvelus ei kiinnostanut Lomamiestä aseellista palvelua hiukkaakaan enempää, koska hän ei halunnut "tukea autoritääristä ja militaristista järjestelmää" edes välilliesti. Viimeisenä elinvuotenaan Poika antoi vähän periksi näkemyksistään - totaalikieltäytymisen mahdolliset seurauksetkaan eivät kauheasti houkutelleet.

Poika oli myös epäpenkkiurheilija(epäurheilijan ohella)sekä epämotoristi. Oli kuulemma tosin ajellut mopolla mummolassa, mutta mitään mopokuumetta hän ei koskaan sairastanut. Isänsä suunnitteleman ajokortinhankkimisajatuksen hän tyrmäsi ensimmäisen erän ensiminuutilla murahtaen, ettei aikonut ruveta juoppokuskiksi. Keskustelu oli käyty. Poika oli perinyt molempien sukujensa itsepäisyyden eikä epäröinyt käyttää sitä.

Lomamiehen epäjärjestyksellisyys ja epäpihiys on jo aiemmin mainittu, ja epätrendikkyys lienee tullut ilmi rivien välistä. Hän tuhahteli halveksien massan mukana kulkemiselle ja mielistelylle, oli siis epämielistelijä. Jonkun aikaa meni opettaessa, että hyvät tavat eivät kuulu mielistely-otsikon alle. Sittemmin olin jopa ylpeä hänen kohteliaisuudestaan ja muiden huomioon ottamisen taidostaan.

Erityisen iloinen olen siitä, että Poika oli epäsydämetön ja epätosikko. Siksi hänen kanssaan oli mukava elää.

Ei tänne!

Hmmm...mutta entäs tämä...

Tämä jo vähän kiinnostaa...

Kyllä mä oikeestaan tään saattasin ottaa - pannaanko pakettiin heti?

Ou nou, nyt menoks!