Blogiin ripotellut kuvat ovat parin vuoden takaisia, Pojan läheisen ystävän Erikin ottamia(sain Erikiltä luvan kertoa hänen nimensä). Pidän näistä kuvista: ne ovat Lomamiestä parhaimmillaan eli Poika on niissä oma itsensä, eli hulvaton,  teatraalinen ja levollisen mietiskelevä. Mitä milloinkin - sellainen hän oli. Ei ollut ihme, että Poika sanoi ymmärtävänsä kaikkia ihmisiä. Usein minusta tuntui, että hänessä OLI kaikki ihmiset. Tätäkin joskus pohdiskeltiin ja Poika oli sitä mieltä - kuten minäkin - että loppujen lopuksi meissä kaikissa on kaikki tai ainakin mahdollisuus kaikkeen. Jotkut vain tunnistavat ja käyttävät eri puolia itsestään enemmän kuin toiset. Niillä, jotka tunnistivat eri puoliaan - näin me asian pähkäilimme - on enemmän valinnan mahdollisuuksia kuin niillä, jotka eivät tunnista.Lomamiehellä oli jo monta erilaista puolta, joilla hän operoi eikä kaikkia niistä osannut kuvitella tulevaksi silloin, kun hän oli pieni poika.

Tämä kyseinen Tallinnan matka tai pikemminkin sieltä paluu on jäänyt muistoissani helmeksi, koska sieltä palattuaan hän tahtoi pohdiskella asioita, ja istuimme varmaan yli kaksi tuntia puhumassa. Keskustelun edetessä tunsimme yhä syvenevää yhteyttä. Nämä tällaiset hetket olivat  niin Pojalle kuin minullekin niitä huippuhetkiä, joista olen jo puhunut - niitä, joita molemmat arvostimme. Poika "metsästi" näitä syvällisiä, arjen pinnan alle sukeltavia hetkiä kaikissa tärkeissä ihmissuhteissaan. Pinnallisuus ei kiinnostanut, vaan jopa suututti eikä se suinkaan tehnyt elämää helpommaksi kulttuurissa, joka perustuu pinnallisuuteen, kiireeseen ja suorituksiin.

Tallinnan matkan ja tuon mieleen painuneen keskustelun muistona silmieni edessä roikkuu parhaillaankin koru, josta  on tullut minulle amuletti: kaunis, rakkaudella valittu ja annettu koru. Rakkaudella minäkin valitsen ja poimin näitä erityisiä muistoja Pojasta, Lomamiehestä ja yhteisistä hetkistämme.