Tervetuloa taas, sinä tutuksi tullut vieras.

Kun nyt kerran olet päättänyt tulla osaksi elämääni, on sama toivottaa sinut tervetulleeksi. Mitä enemmän tuloasi vastustan, sen hankalampi vieras olet. Tule siis ja tee olosi mukavaksi.

Olet tullutkin mukavammaksi  viime aikoina. Alussa hyökkäsit yllättäen niskaan, järkytys seuranasi tai tykitit minua sarjatulella - nyt tulet enimmäkseen hiljaa, pistät kotitossut jalkaan ja asetut taloksi telkkarin eteen. Mitä katsottaisiin, kysyt? Jotain helpottavaa ehkä - jotain, mikä auttaa kyyneliä virtaamaan vai kenties jotain, mikä vie ajatukset jonnekin ihan muualle? kysyt lempeästi. Tai tökkäät kesken touhujen kylkeen ja sanot:: eikös olekin ihan hyvä juttu tää tuleva muutto - saat tekemistä jauhamisen tilalle. Usein ohjaat askeleni kukkakioskille, ostatat pyörän korin täyteen orvokkeja ja ohjaat pyörän hautausmaalle. Kukkaterapiaa, sanot ja jatkat: nyt ymmärrät hautojen äärellä häärääjiä, ennen et ymmärtänyt. Niin ymmärränkin ja suunnittelen, mistä sopivia kiviä sydämeksi muotoilemani orvokkikummun ympärille.

Ohjaat käsiini oikeat kirjat: jo toista kertaa Pojan poismenon jälkeen luen Martti Lidqvistin Surun tietä, ja yöpöydälläni on Tollea, de Melloa(luettu jo, ahmien), Byron Katieta ja zen-viisautta. Kaikki, mikä toimii, on oikein, muistan jonkun sanoneen. Lukemisen välillä pistät minut istumaan hiljaa, olemaan pohtimatta tai pikemminkin seuraamaan sivusta pohtimisiani. En halunnut sinua elämääni, mutta nyt olet tärkeä seuralainen, ystävä jopa. Opetat minua kuuntelemaan itseäni, tutkimaan sitä, mikä oikeasti toimii juuri minulle. Ilman sinua en selviäisi - en sellaiseen elämään, joka minulle on mielekästä.

Nyt, kun joka tapauksessa olet siinä, siis tervetuloa.